Historiaa – Pohjois-Karjalan Puustiset

Käräjöintiä aikanaan

Otteita käräjäpöytäkirjoista 1700-luvulta

Sukututkimuksen yksi keskeinen lähde ovat vanhat käräjäpöytäkirjat. Niiden perusteella ei voi sanoa, onko joku yksittäinen suku erityisen riitaisa, sillä keskinäisissä riidoissa on kautta aikojen turvauduttu oikeuslaitokseen.

Kalariidat paljastivat

Pohjois-Karjalan Puustisten kantaisänä pidetään Pehr Påhlson Pustinia, joka oli lähtöisin Savosta.

Milloin tämä Pekka Paavonpoika tuli Pohjois-Karjalaan, siitä ei ole tietoa, mutta joka tapauksessa hän asusteli Hammaslahdessa vuonna 1686. Tohmajärven käräjäoikeuden pöytäkirjojen mukaan hän oli tuona vuonna vastaamassa käräjillä kalariidoista, jotka ilmeisesti koskivat pyyntiä Onkamojärvellä toisen henkilön apajalla.

Sukututkija Kauko Puustisen jäämistöstä löytyy luettelo monista muista tapahtumista, joissa Puustisia on ollut kantajana tai vastaajana käräjillä eri pitäjissä 1700-luvvulla.

Jäljempänä luetelluista istunnoista osa on pidetty Ilomantsissa eikä ole varmuutta, kuuluvatko niissä mainitut henkilöt meidän sukuseuraamme.

1700-luvulla muutti nimittäin Heinäveden Sompasaaresta Ilomantsiin Martti Matinpoika Puustinen, joka otti vaimokseen Anna Juhanintytär Lehikoisen. Sekä Martti että Anna kuolivat 1820-luvun alussa Kiihtelysvaaran Oskolassa.

Samoihin aikoihin oli Kiihtelysvaaran itäosiin, Tuupovaaraan ja Tohmajärven alueelle levittäytynyt Pekka Paavonpojan jälkeläisiä mm. naimakauppojen kautta, joten kummankin Savosta tulleen sukuhaaran edustajia saattoi asua samoilla kylillä.

”Ehdollinen” päätös

Niin tai näin, joka tapauksessa Kiteen ja Tohmajärven syyskäräjillä marraskuussa 1701 Henrik Puustiselta Pyhäselän Rekivaarasta velotaan rahastoon maksetusta summasta lautamies Johan Timoselle ja Lars Skouskille molemmille 1 taalari ja 4 äyriä kuparirahassa. Rahat määrättiin toimittamaan käteisenä ja lisäksi Henrikin maksettavaksi tuli oikeudenkäyntikuluja 24 äyriä hopearahassa.

Tohmajärven kesäkäräjille heinäkuussa 1722 oli Johan Puustinen Hammaslahdesta kutsuttu vastamaan Ivar Martikaisen kanteeseen veneasiassa.

Martikaisen mukaan Johan oli ilman lupaa ja laillista oikeutta ottanut käyttöönsä hänen veneensä ja antanut sen turmeltua.

Johan ei saapunut käräjille eikä esittänyt laillista estettä poissaololleen. Hänet määrättiin maksamaan korvausta ja oikeudenkäyntikulut sillä varauksella, että jos on siihen oikeutettu sekä pystyy ja kykenee, voi seuraavilla käräjillä vaatia rahojaan takaisin.

Ilomantsin syyskäräjillä syyskuussa Påhl Puustinen (kirjattu myös Pussiseksi) 1723 haki ja sai hallintaoikeuden Oksjoelle tilalle, jota hän hallinnoi. Kahdeksan vuotta myöhemmin Ilomantsin kesä- ja syyskäräjillä kirjattiin Puustinvaaran kylän kuuluvan Ilomantsiin. Sivuseikkana todettakoon, että Ilomantsin Maukkulasta löytyy nykyäänkin Puustilanvaaran maatila. Samoilla Ilomantsin syyskäräjille esiintyi Petter Puustinen Hammaslahdesta todistajana toisessa jutussa.

Yhteisvastuuta

Tohmajärven kesäkäräjillä samana vuonna Puustiset käräjöivät keskenään. Petter Puustinen Hammaslahdesta syytti Johan Puustista samalta kylältä siitä, että tämän hevoset kuuluvat laiduntaneen Petterin kaskiohrapellossa. Käräjillä havaittiin, ettei Petter ollut kaskiosuuttaan aidannut, joten Johan vapautettiin syytteestä.

Tohmajärven talvikäräjillä maaliskuussa 1732 hammaslahtelainen talonpoika Johan Puustinen haki paloapua tilalleen, jolta oli tammikuussa palanut poroksi vanha riihi, joka oli täynnä ohraa. Lautamiehet myöntyivät yksimielisesti ao. lainkohdan ja vuoden 1694 määräyksen mukaisesti siihen, että jokaiselta käräjäkunnan talolta kerätään yksi äyri hopearahassa. Keräyksen suorittavat kuudennusmiehet kukin alueellaan ja käytetään varat Puustisen tilan rakentamiseen ja tilalla pidetään sitten talosyyni, mikä päätös nöyrimmästi esitettiin maaherralle.

Heinävarkaus

Saman vuoden syyskäräjillä Erich Puustinen antoi lautamies Olof Niirasen välityksellä haasteen samasta kylästä olevalle Henrik Korvelle, koska Korpi oli kesällä vienyt Paponsaaren niityltä 3 talvikuormaa heinää, jotka Puustisen mukaan kuuluivat hänelle.

Koska Korpi oli samaan aikaan Kiihtelysvaarassa verollepanotilaisuudessa ja esteellinen saapumaan paikalle asia lykättiin seuraaville käräjille. Kuitenkin Korpea kiellettiin ottamasta niityltä enää heinää.

Sama Korpi oli sitten lyönyt Erich Puustista pitkällä rautakoukulla, jossa oli kekäle, sillä seurauksella, että Puustiselle oli tullut mustelma vasempaan kylkeen ja oli ollut jonkin aikaa sairas. Juttua käsiteltiin Tohmajärven talvikäräjillä maaliskuussa 1733. Korpi tuomittiin haavoittamistarkoituksessa tehdystä teosta sakkoihin sekä korvaamaan Puustiselle kivusta ja särystä aiheutetuista kuluista ja oikeudenkäyntikuluista 2 taaleria hopearahassa. Lisäksi Korpi määrättiin omasta sitoumuksestaan toimittamaan Puustiselle 24 äyriä hopearahassa ottamistaan heinistä.

Samoilla käräjillä vahvistettiin Påhl Puustisen Kullovaaran (?) kylästä omasta tunnustuksestaan jääneen samasta kylästä olevalle Mattz Hirvoselle velkaa vuonna 1731 2 taalaria ja 5 äyriä kuparirahassa sekä yhden tynnyrin ja 5 kappaa ruista.

Tappelupukarit

Tohmajärven talvikäräjillä maaliskuussa 1734 esiintyi taas Erich Puustinen. Tällä kertaa vastaajana oli Erik Muje Hammaslahdelta.

Muje oli aiheuttanut Puustiselle kaksi verihaavaa ja kaksi mustelmaa. Hänet tuomittiin 6 äyrin sakkoon jokaiselta verihaavalta ja 3 äyrin sakkoon mustelmilta.

Välit eivät kuitenkaan tulleet selviksi, sillä vastaavaa tapausta käsiteltiin taas syyskäräjille lokakuussa. Erich Puustisen asiamiehenä toimi lautamies Olof Niiranen, jonka kanteen mukaan Muje oli aiheuttanut Puustiselle lyönneillään verihaavat vasempaan kylkeen, vasempaan olkapäähän ja selkään.

Muje oli poissa käräjiltä mitään syytä ilmoittamatta, joten hänet tuomittiin poissaolosta yhden taalerin jokaisesta verihaavasta 6 äyrin ja mustelmista 3 äyrin sakkoon sekä korvaamaan Puustiselle kivusta ja särystä sekä oikeudenkäyntikuluista 3 taaleria hopearahassa.

Merkittyjä maksuja

Tohmajärven talvikäräjillä 1741 merkittiin, että Johan Korpi Hammaslahdelta on sitoutunut maksamaan Petter Puustiselle yhden kapan ruista sekä 8 äyriä hopearahassa oikeudenkäyntikuluja.

Samoilla käräjillä merkittiin tuomiokirjaan, että Matzz Turunen Oskolasta on maksava Johan Puustiselle Konnunniemeltä kuusi kappaa ruista ja haasterahaa 8 äyriä hopearahassa.

Johan esiintyi myös Ilomantsin talvikäräjillä edellistalvena. Hän tunnusti jääneensä Erick Ahlholmille velkaa kolme ja puoli kuormaa kauraa, arvoltaan yksi taalari ja 16 äyriä hopearahassa kuormaa kohti, sekä käteistä rahaa 3 taalaria ja lisäksi 27 äyriä paloviinasta.

Osan velasta Puustinen oli maksanut, joten oikeuden päätöksellä hän maksettavakseen jäi vielä tynnyri ruista sekä 2 taalaria ja 27 äyriä kuparirahassa. Oikeudenkäyntikuluja Puustisen maksettavaksi Ahlholmille määrättiin 1 taalari ja 16 äyriä hopearahassa.

Johan salaripille

Tohmajärven syyskäräjillä syyskuussa 1744 Johan Puustinen Pahlon (Palon?) kylästä tunnusti mitanneensa (ottaneensa) Petter Hiltuselta Raatevaarasta 7 kappaa suolaa.

Johan tuomittiin suolan verohinnan mukaisesti maksamaan Petter Hiltuselle suolasta 10 taalaria ja 16 äyriä hopearahassa ja korvaamaan Hiltusen oikeudenkäyntikulut kahdella taalarilla hopearahassa. Lisäksi Johania sakotettiin puolella suolan mainitusta arvosta sekä käymään vuoden 1724 määräyksen mukaisesti salaripillä kirkon sakaristossa.

Peruttu kihlaus

Samoilla käräjillä talollisen poika Petter Puustinen Hammaslahden kylästä syytti talollisen tytär Ingeborg Petterintytär Makkosta siitä, että tämä haluaa purkaa heidän välisen kihlauksen vastoin vanhempiensa suostumusta. Oikeus katsoi lainkohtien mukaan kohtuulliseksi kumota ja mitätöidä kihlauksen sekä sakottaa Petter Puustista ja Ingeborg Makkosta 10 taalarilla hopearahassa. Päätöksen lukemisen jälkeen Makkonen ilmoitti haluavansa maksaa sakot, mutta Petter ei ollut sakkoihin myöntyväinen.

Rikottu vene

Tohmajärven yhdistetyillä kesä- ja syyskäräjille syyskuussa 1748 talollinen Staffan Parviainen Kiihtelysvaarasta haastoi Thomas Korven, Johan Puustisen ja Jacob Hirvosen, jotka olivat tänä kesänä kantajan luvan perästä soutaneet kaskimailleen ja rikkoneet veneen ja oli lautamies Petter Venäläinen arvioinut vahingon arvoksi 3 taalaria kuparirahassa.

Vastaajat kiistivät kanteen ja väittivät veneen menneen rikki tervan vaikutuksesta.

Lautamiehet julistivat keskustelunsa päätteeksi päätöksensä: Vastaajat Thomas Korpi, Johan Puustinen ja Jacob Hirvonen selittivät, etteivät ole rikkoneet Staffan Parviaisen venettä, jolla ovat tänä kesänä soutaneet kaskikylvölleen. Koska he eivät ole palauttaneet venettä siinä kunnossa, jossa se lainaushetkellä oli vaan antaneet sen rapistua, oikeus katsoo kohtuulliseksi langettaa vastaajien korvattavaksi arviomiesten tekemän arvion mukaan aiheutetun vahingon 1 taalarilla hopearahassa.

Hevoset rukiissa

Samoilla syyskäräjillä merkittiin, että esiinhuudettaessa tuli saapuville talollinen Johan Puustinen kantajana ja vastaajana Klaus Holopainen, joka ilmoitti oikeudelle asian koskevan heiniä, jotka hän korvaa Puustiselle 28 äyrillä hopearahassa.

Seuravaksi käsiteltiin asiaa, jossa talollinen Påhl Puustinen Hammaslahdelta haastoi talolliset Petter Hiltusen, Anders Kinnusen, Michel Koposen, Karl Väänäsen, Staffan Maarasen, Anders Hiltusen ja Olof Leppäsen siitä, että näiden hevoset olivat edellissyksynä laiduntaneet kantajan ruispellossa ja syöneet 500 lyhdettä välipihalla rinta-aidan sisällä. Vastapuoli sitoutui maksamaan kantajalla 1 tynnyrin ja 16 kappaa ruista ja kumottiin kaikki muut kanteet. Sopimus luettiin julki pöytäkirjan ulkopuolella ja sen kaikkiin kohtiin myönnyttiin.

Reetta Parviaisen selvitys Pohjois-Karjalan Puustisten taustasta ja Suomen historiasta

Keitä olemme ja mistä tulemme.

Lue Reetta Parviaisen (os. Puustinen) selvitys Pohjois-Karjalan Puustisten taustasta ja Suomen historiasta. Mukana myös muita Puustisiin liittyviä sukuja kuten Erosia, Parviaisia ja Eskelisiä.

Vanhempia, isovanhempia, isoisovanhempia

Lähdin tekemään selkoa sukujuuristamme. Sukututkimus ja suvun tarinat noudattavat miltei poikkeuksetta patriarkaalista linjaa. Mutta, sehän on vasta puolet totuutta. Sekä äidin että isän puolen geenit periytyvät seuraavalle sukupolvelle. Tämän lisäksi eräät geenit tuppaavat jättämään yhden sukupolven väliin, ja jatkavat ”elämäänsä” nuoremmassa polvessa. Tämä on sukuselvitys, eikä tässä puututa siihen, mikä osuus ympäristöllä ja kasvatuksella perimän lisäksi on lapsen kasvuun. Pyrin tekemään mahdollisimman virheettömiä johtopäätöksiä. Faktat perustuvat todenperäisiin tietolähteisiin. Suulliseen perimätietoon sisältyy aina virhemarginaali, kohdallani myös vuosilukuihin ja numeroihin. Jätin luettelematta serkut ja heidän lapsensa, samoin tein lapsillemme. Osittain viitseliäisyydestä osittain pysyäkseni henkilötietolain säädösten puitteissa.

Avaa koko artikkeli ..

Lähdetään matkalle. Maantieteellisesti liikumme lähellä, ajallisesti hyppäämme kymmenien, jopa satojen vuosien taakse. Kuten elävässä elämässä, tälläkin matkalla, käväisemme välillä haistelemassa maailman tuulia.

Suomen suuriruhtinaskunta syntyi Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Suomi siirtyi hallinnollisesti Venäjän valtapiiriin. Sitä ennen, vuonna 1721 Ruotsin kuningaskunta luovutti suuren osan Viipurin, Käkisalmen ja Savonlinnan lääneistä Venäjälle. Suomen suuriruhtinaskuntaa hallitsi Venäjän keisari, Aleksanteri I, jolle suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta. Keisari lupasi säilyttää Suomen suuriruhtinaskunnan läänien aiemmat oikeudet ja kirkon. Käytännössä keisarit hallitsivat Suomea hallinnollisilla määräyksillä, ukaaseilla ja manifesteilla. Suomen suuriruhtinaat olivat: Aleksanteri I (1809 – 1825), Nikolai I (1825 – 1855), Aleksanteri II (1855 – 1881), Aleksanteri III (1881 – 1894) ja Nikolai II (1894 – 1917). Autonomian alussa Suomen virallisia kieliä olivat ruotsi, suomi ja venäjä. Suomi sai oman rahayksikön, markan, vuonna 1860. Vuosien 1840 – 1860 aikana maksuvälineeksi kelpasi ainoastaan Venäjän rupla. Suomen entisen emämaan Ruotsin riikintaalarit ja Venäjän rupla kelpasivat maksuvälineinä rinnakkain autonomian alusta vuoteen 1840.

Henrik Puustinen ja Liisa Räty asuivat Pyhäselässä varsin suurella tilallaan. He omistavat neljä hevosta, kaksi varsaa ja kolmetoista lehmää. Henrikin kuoltua vuonna 1867 tila (numerot 26, 27 ja 39) meni jakoon Johanin, Henrikin ja Isakin kesken. Henrikin poika Henrik Puustinen (1840 – 1899) jatkoi tilalla nro 26, sekä ositetulla tilalla nro 39. Tilan hoidon ja arjen hän jakaa puolisonsa Kaisa Nissisen (1848 – 1925) kanssa. Heidän poikansa Henrik Puustinen on tuleva isäni Ilmari Puustisen isoisä. Tämä Henrik saa ”lisänimen” Hesso Puustinen. Perheen Isak poika lukee aikanaan papiksi. Nuorinta poikaa Taunoa kutsuttiin Husso Puustiseksi.

Henrik eli Hesso Puustinen avioitui Maria Piipposen kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta, joista kaksi poikaa menehtyi vuoden sisällä syntymästä. Pojista Veikko Juhana (1889 – 1971) tuli tunnetuksi kelloistaan. Otto Iisakki (1891 – 1959) oli ukkini. Anna avioitui Kinnuseksi. Henrik eli Heikki jatkoi maanviljelystä Pyhäselässä Puustilan tilalla. Eino muutti Kontiolahdelle. Ilmari Puustisen isoisä Hesso Puustinen kuoli huomattavan nuorena, vain kolmekymmentäseitsemän vuotiaana. Maria eli leskenä vuoteen 1938 saakka.

Sukupolvet tulevat ja menevät. Tsaarit vaihtuvat. Keisari Aleksanteri II:sen valtakauden alun ”vapauden ajasta” on siirrytty Aleksanteri III:nnen poliisivaltioajan 1881 – 1894 kautta Nikolai II:een, ja viimeiseen Venäjän tsaariin. Vuosina 1899–1905 ja 1908–1917 emämaa Venäjä kohdisti Suomen suuriruhtinaskuntaan yhtenäistämis- eli venäläistämispolitiikan. Tammi–maaliskuussa 1917 Venäjän keisarikunnan hajoamiskehitys kiihtyi. Helmikuussa alkaneesta lakkojen ja mellakoiden kierteestä muodostui ratkaiseva sisäinen kriisi. Keisari Nikolai II luopui kruunusta ja valtaistuimesta 15. maaliskuuta 1917. Venäjän duuma ja sen muodostama väliaikainen hallitus ottivat vallan. Suomelle syntyi mahdollisuus irrottautua Venäjän vallasta. Suomesta tuli tasavalta, jonka ensimmäiseksi presidentiksi, vuosiksi 1919 – 1925, valittiin Kaarlo Juho Stålberg.

On vuosi 1912. Otto Iisakki Henrikin poika Puustinen vie vihille talollisen tyttären Selma Erosen. Molemmat ovat kotoisin Pyhäselästä. Otto tilalta numero 26, Tuulispää, Selma Saarenkylästä numero 29, Saarela. Sekä Otto että Selma ovat vuoden 1891 kesäkuun lapsia. Yhteisen elämänsä he rakentavat Rasimäki -nimiselle tilalle nrolle 27, jonka kantatilalla Kalliosalolla elää muitakin Puustisen suvun jäseniä. Työntäyteistä arkea väritti runsas lapsilauma. Esikoinen Lempi syntyi vuonna 1913, Veli vuonna 1914. Kolmas lapsi, Arvo Ilmari, syntyi hänkin vielä Suomen suuriruhtinaskunnassa, vuonna 1916. Liisa tytär ja itsenäinen Suomi syntyivät samana vuonna, 1917. Oton ja Selman seuraavat lapset: Reino (1919), Kaisa (1920), Eeva (1922), Martta (1924), Aino (1925), Juho (1927), Rauha (1928) ja Paula (1930). Selma vastasi kodista ja lapsista. Otto oli tilan hoidon ohessa mukana monessa luottamustoimessa, hän toimi ostoasiamiehenä liikemies Tauno Laakkoselle ja selvitti kuolinpesiä. Oppikoulu taustansa ansiosta, jonka hän kävi Joensuun lyseon lukiossa, Otto kykeni toimimaan Hammaslahden osuuspankissa kassanhoitajana vuosina 1921 – 1932.

Otto Puustinen oli osallistunut opiskeluaikoinaan myös osuustoimintakursseille. Otto Iisakki Puustisella oli vankka tahto, voimakkaat aatteelliset mielipiteet ja halu mielitekoihin, jotka aiheuttivat perheen sisällä sisäisiä ristiriitoja. Liikemies Tauno Laakkosen puoliso Aili Taimi oli omaa sukuaan Puustinen. Hän oli myös kotoisin Pyhäselästä. Otto Iisakin ja Ailin yhteinen esi-isä löytyy useamman sukupolven takaa. Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta, että Aili Puustisen ukki Johan Puustinen oli Påhl Puustisen veli (vanhemmat Johan Puustinen ja Anna Määttänen), joka taas oli aviottoman Paavo Parviaisen isä. Tämä Paavo Parviainen oli mieheni Keijo Parviaisen isoisä. Påhl eli Paavo Puustinen syntyi vuonna 1844 Huhtilammella, Raatevaarassa, ja vei vihille Anna-Kaisa Ahlholmin samalta kylältä. Huhtilammen Vaaralan nro 32 Parviaisen talon tytär Riitta Parviainen kasvatti vuonna 1869 syntyneen Paavo poikansa Parviaiseksi. Paavo Puustisen ja Riitta Parviaisen välinen oikeudenkäyntikulku lapsen elatuksesta löytyy Kiihtelysvaaran ja Pyhäselän käräjäkunnan pöytäkirjoista, aika 1869 – 1870, pykälät 165, 161 ja 116. Salassapitovelvollisuusaika on jo rauennut.

Takaisin Oton ja Selman kotiin. Työstä ei ollut puutetta. Sitä riitti lapsillekin. Perhe-elämä oli vuoroin haasteellista, vuoroin rauhallista. Sekä Otto että Selma osasivat iloita onnistumisistaan. Vaikeina aikoina tyydyttiin siihen, mitä on, uskoa tulevaisuuteen menettämättä. Yhteistuumin selvittiin ylitsepääsemättömän tuntuisilta vastoinkäymisiltä, muun muassa vuoden 1934 pakkohuutokaupalta ja viljelmiä uhkaavilta halloilta. Tästä perheestä löytyi naisvoimaa. Toisen maailmansodan aikana tyttäret ottivat osaa maatalon mitä moninaisimpiin n.s. miesten töihin. Puustisen perheen pojista nuorin Jussi oli ikänsä puolesta liian nuori rintamalle. Sisarusparvesta elävät tätä kirjoittaessa ainoastaan Aino, Juha eli Jussi ja Paula. Lempi eli elämänsä Yhdysvalloissa. Atlantin yli seilaamme tuonnempana Eskelisistä kertovassa osassa. Otto Iisakin kuoltua tilan pitoa jatkoi poika Reino puolisonsa Rauha Sepän kanssa. Samassa taloudessa asuivat myös heidän lapsensa Jaakko, Paavo ja Elisa sekä Selma -mummo. Reino Puustinen oli aktiivinen Kummun kylän kehittäjä.

Suuriruhtinaskunnan ajoilta on matkattu pitkälle Suomen itsenäisyyden paremmalle puolelle. Ajat ovat olleet haasteellisia, ei yksin maalle, vaan koko kansalle. Vuoden 1918 sisällissodasta toivuttua koitti yleinen lamakausi eli pula-aika, ja sen jälkeen toinen maailmansota. Liian moni menetti henkensä isänmaan puolesta. Lukemattomalle määrälle sotaan tavalla tai toisella osallistuneelle jäi sekä henkisiä että fyysisiä vammoja. Suomi säilytti itsenäisyytensä. Jokainen osallistui tasavallan jälleenrakentamiseen. Sotatoimet päättyivät syyskuussa 1945, mutta virallisesti sota loppui vasta 31. joulukuuta 1946. Tuolloin Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman allekirjoitti sopimuksen, jossa kaikki sotatoimet julistettiin päättyneiksi.

Otto Iisakin poika Ilmari Puustinen kohtasi Sirkka Eskelisen Kontiolahden Selkien kylällä heti toisen maailmansodan pölyn laskeuduttua. Ahkera nuori mies kävi savotassa kylän tiloilla. Evert Eskelisen Sirkka tytär oli käynyt kauppakoulun, eikä tulevaisuuden suunnitelmiin kuulunut maatalon emäntä ja äiti. Mutta, toisin kävi. Sitä saa mitä ei tilaa. Sirkka ja Ilmari vihittiin Selkiellä vuonna 1945. Aluksi nuori pari asettui asumaan sulhasen kotitilalle. Yhdestätoista perillisestä vanhimmat lapset syntyvät täällä. 1950 -luvulla Ilmari ja Sirkka Puustinen lunastivat Vanha Jänismäki -nimisen paikan Kiihtelysvaaran Uskalin kylästä. Tila oli ollut Myllereiden omistuksessa aina siihen saakka, kunnes sen isäntä Arvi Myller menehtyi tapaturmassa vuonna 1952. Emäntä Hilja o.s Sirainen ja lapset Lahja, Ensio, Kaarina, Pauli, Veikko, Yrjö ja Olavi luopuivat tilanpidosta ja panivat sen myyntiin. Vauhtia oman paikan hankintaan Ilmari ja Sirkka hakivat Kesälahdelta, jossa he asuivat muutaman vuoden. Aiempien sukupolvien tapaan arki oli heilläkin työn täyteistä, jopa uuvuttavaa. Lapsiluku kasvoi vuosi vuodelta. Kaiken kaikkiaan perillisiä syntyi yksitoista, kuten Ilmarin vanhemmille. Sanotaan Sirkan nuorena todenneen, että hän ei sitten lapsilla siunaannu, ainakaan yhdellätoista kuten Selkien Kalliolassa oli. Toisin kävi. Kaikki yksitoista perillistä ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan: Timo s. 1949, Kaisa s. 1950, Helena s. 1951, Pekka s. 1952, Markku s. 1953, Ulla s. 1954, Paula s. 1956, Jussi s. 1957, Riitta s. 1959, Reetta s. 1962 ja Jukka s. 1963.

Maatalon pidossa kauppakoulun opit tuskin olivat haitaksi. Sirkka osallistui minkä töiltään ehti ompeluseuroihin. Ilmari Puustinen oli varsin aktiivinen luottamustoimissaan, joista mainittakoon mm. koulun johtokunta ja maamiesseura. Vaikka arki oli työn täyteistä ehdittiin Jänismäessä huilia. Sunnuntait pyhitettiin levolle, jos suinkin mahdollista. Radiosta kuunneltiin kirkonmenoja. Pyhäkoulukin tuli tutuksi. Ilmarin ja Sirkan suuri sisarussarja takasi sen, että vieraista ei ollut puutetta. Varsinkin kesäisin, yllättävätkin sukuvisiittiläiset olivat Jänismäkeen tervetulleita. Tästäkin lapsilaumasta yksi siirtyi Amerikan mantereelle. Kaisa, joka avioitui William Franssonin kanssa kesällä 1974. Amerikkaan, amerikkaan, mutta ei vielä. Käydään sitä ennen Stalinin Neuvosto-Karjalassa.

Yli kolmesataa vuotta kestänyt Romanovien valtakausi päättyi vuonna 1917. Ero bolsevikkihallituksen ja tsaarin vallan välillä oli jyrkkä. Näissä oloissa kylvettiin runsaat terrorin siemenet. Neuvostovallan lait julistettiin keinoiksi alistaa ihmiset ja luokat työväenluokan suvaitsemaan järjestykseen. Stalinin tavoitteeksi tuli ihmisen täydellinen alistaminen luokka- ja valtioetujen nimissä. Epäluuloisuus sosiaalisesti vieraita luokkia ja kansanryhmiä kohtaan juurrutettiin ihmisten tietoisuuteen. Epäluottamus ja vaino muualta tulleita kohtaan kärjistyi vuosina 1937 – 1938. Muualta tulleet? Mikä Neuvosto-Karjalassa kiehtoi niin, että sinne mentiin vapaaehtoisesti? Siirtolaisuuden yhtenä pääsyynä voidaan pitää talouslamaa ja siitä johtuva työttömyyttä. Toinen syy oli nimeltään nuoruuden seikkailu. Yksistään tavallinen perheen sisäinen riita saattoi ajaa nuoren maan rajojen ulkopuolelle, itään. Kolmannen syyn kohdalla ei voida puhua vapaaehtoisuudesta. Tämä ryhmä koostui heistä, jotka painostettiin, jopa pakotettiin ylittämään Neuvostoliiton raja. Osa sekä vapaaehtoisista että pakotetuista lähtijöistä uskoi vakaasti uuteen Neuvostojärjestelmään, joka takaisi kaikille yhtäläiset ja yltäkylläiset olot. Loikkarit ylittivät Neuvostoliiton ja Suomen rajan salaa. Matka tapahtui jalkaisin, Kuusamon, Kuolajärven tai Suojärven kohdalla. Vaihtoehtoisesti matkattiin veneillä Suomenlahden, Laatokan ja Petsamon seuduilla. Heti sisällissodan jälkeen lähteneet tiesivät, että rajan toisella puolella on kaikki aloitettava alusta. He jaksoivat aatteensa voimalla. Myöhemmin Neuvostoliittoon saapuneilla saattoi olla harhakuvitelmia. Joka tapauksessa 1930 -luvulla heidät kaikki todettiin tarpeettomiksi ja epäluotettaviksi. Suuri osa Neuvosto-Karjalan siirtolaisista koostui amerikansuomalaisista. Ns. Karjala kuumeen houkuttelemana amerikansuomalaisia muutti Neuvosto-Karjalaan rakentamaan työläisten isänmaata. Amerikkaan ja sen yhteiskuntajärjestelmään pettyneet suomalaiset toivoivat löytävänsä paremman elämän Neuvostoliitosta. Varsinkin kun Pohjois- Amerikassa vallitsi vaikea taloudellinen lama. Karjala kuumeen huumassa siirryttiin Neuvosto-Karjalan metsätyömaille mukana sekä osaamisensa että tehokas lännen tekniikkaa. Vaikka amerikansuomalaisilla siirtolaisilla oli aluksi paremmat olosuhteet kuin Suomesta tulleilla, joutuivat hekin pian pettymään. Osa palasi takaisin Pohjois-Amerikkaan, osa hakeutui Suomeen. Karjalasta omavaltaisesti tulleita loikkareita eliminoitiin karanteenileireillä, mutta enemmistö heistä sai luvan hakea neuvostokansalaisuutta ja oikeuden asettua asumaan Karjalaan. Stalinin vainojen kohteeksi joutui miljoonia ihmisiä. Suomalaisia ja suomalaissyntyisiä ihmisiä tuhottiin noin 25 000 – 30 000. Vasta 1950 -luvulla Neuvostoliiton pääjohtaja Nikita Hrushtshev julkisti vuoden 1937 – 1938 hirmuteot, jolloin aloitettiin vainouhrien maineen pelastus ns. rehabilitointi. Kukaan elävä ja tunteva ihminen ei halua kokea sitä julmuutta ja raakuutta mitä Stalinin vainouhrit joutuivat kestämään. Historiaa ei kirjoiteta uusiksi millään maineen puhdistamisella.

Pyhäselän Saarenkylästä siirtyi vuonna 1918 Venäjälle Paavo Eronen (s. 1.8.1886). Sama mies löytyy Kanadan siirtolaisuuslistalta matkalla Quebeciin vuonna 1920. Paavon nuorin veli, Heikki Eronen (s. 1903), loikkasi Neuvosto-Karjalaan vuonna 1925. Loikatessaan rajan yli Heikki oli kaksikymmentäkaksi vuotias. Nuori mies, elämänsä keväässä. Heikki asui Muurmannin alueella, teki metsä- ja uittotöitä Kantalahden metsätyömaalla. Kunnes hänet vangittiin heinäkuun kahdeskymmenes päivä vuonna 1938. Heikki Eronen tuomittiin tekaistuin perustein vakoilusta saman vuoden lokakuussa. Seitsemän vuorokauden päästä tästä tuomiosta Heikin maallinen matka päättyi. Hänet ammuttiin. Heikin maineen puhdistus tapahtui vasta kesäkuussa vuonna 1989. Nämä Erosten kaksi edellä mainittua veljestä syntyivät Pyhäselän Saarenkylässä Saarelassa nro 29. Saarelan talo sijaitsee Sintsonlammen rannalla. Talon pelloilla on ollut 1600 -luvulla ortodoksinen kirkko ja kalmisto. Tämä tila on edelleen Erosen suvun hallussa. 1800 -luvun lopulla Saarelassa asuivat Heikki Eronen ja Anna Stina o.s. Voutilainen lapsineen. Kaikki yksitoista lasta ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan: Anna Kaisa s. 1882, Hilma s. 1884, Paavo s. 1886, Iida Maria s. 1889, Selma s. 1891, Elisabeth s. 1893, Eetu s. 1896, Aili s. 1898, Yrjö s. 1900, Heikki s. 1903 ja Siiri s. 1906.

Otto Iisakki Puustisen vaimo Selma on yksi Erosen katraan lapsista. Eetu, Selman veli, jatkoi Saarelan tilan pitoa isänsä Heikin jälkeen. Eetulta tila perityi Heikki pojalle, ja tältä Voitto Eroselle. Tilalla on useamman sukupolven ajan kasvatettua myös hevosia. Eetu Erosen tytär Anja Eronen eli elämänsä Kiihtelysvaaran Lapiovaarassa, ja oli tekemisissä serkkunsa Ilmari Puustisen ja tämän perheen kanssa. Matkalla kun ollaan, piipahdetaan Heinävedellä. Valamon luostarista löytyy Selman Yrjö veljen tyttären poika Yrjö Rajapolvi. Hän käyttää nimeä arkkimandriitta Sergei, ja toimii Valamon luostarin johtajana. Siirrytään ajassa taaksepäin ja vaihdetaan sukua sekä maata.

Kontiolahden Selkien kylällä elää Eskelisten perhe Kalliola nimisellä tilalla. Erik Eskelinen (s.15.6.1854) ja puolisonsa Anna-Leena o.s. Kurki (s. 20.8.1853) ovat lunastaneet paikan Paavo Piipposen perikunnalta vuonna 1898. Aiemmin tila kantoi nimeä Rätylä. Eletään vuotta 1905. Kalliolan tuvasta löytyy emäntä Anna, isäntä Erik, poika Arvid sekä piika Kaisa Ronkainen. Nuorempi poika Evert puuttuu joukosta. Minne hän on lähtenyt?

Elokuussa 1898 Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööriksi nimitettiin tiukkaotteinen kenraali Nikolai Bobrikov. Suomessa toteutui venäjän kielen aseman vahvistus virastojen virkakieleksi, rautatielaitoksen hallintouudistus, postimerkkiuudistus, lehdistösensuuri sekä ns. kolmikielisyys-säännös. Bobrikov laati Suomessa tarvittavista muutoksista luettelon, joka jälkikäteen sai suuren venäläistämisohjelman nimen. Keskeisin tavoite oli liittää suuriruhtinaskunnan armeija Venäjän armeijaan, ja lisätä suomalaisten osuutta armeijan kustannusten hoidossa. Nikolai Bobrikov sai vuonna 1903 kolmeksi vuodeksi diktaattorin valtuudet alamaisiinsa nähden. Kuitenkin, vuonna 1902 toteutettu armeijauudistus raukesi osittain suomalaisten vastustukseen. Suomalaiset miehet vapautettiin lopulta kokonaan asevelvollisuudesta sotilasmiljoonilla. Aktivisti Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin kesäkuun kuudestoista päivä vuonna 1904.

Evert, joka syntyi Kalliolan talon toiseksi pojaksi vuonna 1885 oli 1900 -luvun alussa nuori pojan kloppi. Siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin kävi vilkkaimpana vuosien 1899 ja 1913 välillä. Atlantin yli seilasi jopa 20 000 siirtolaista per vuosi. Osa näistä matkaajista lähti pakoon Venäjän armeijaa. Tällainen kutsunnoista kieltäytyminen oli varsin houkutteleva vaihtoehto Tsaarin armeijan palvelukseen verrattuna. Mikäli taloon jäi ainoastaan yksi miespuolinen perillinen, välttyi hän kutsunnoilta. Arvid vanhempana lapsena jäi, Evert haki luvat ja passin ja nousi Hangon suuntaan lähtevään junaan. Kevät oli kukkeimmillaan. Elettiin toukokuun viimeistä viikkoa vuonna 1903. Laivat kuljettivat emigrantteja Hangosta Tukholman, Kööpenhaminan tai Lyypekin kautta eteenpäin kohti Amerikkaa. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö (SHO) hoiti höyrylaivaliikennettä Suomen ja Englannin välillä. Valtio tuki SHO:n linjaa, jolla kuljetettiin myös rahtia, etenkin maatalouden tärkeintä vientiartikkelia, voita. Näin SHO:n Hanko-Hull -linjasta tuli suuri siirtolaislinja. Hankoon saavuttiin useimmiten lähtöä edeltävänä päivänä. Siirtolaiskonttorissa oli täytettävä kyselykaavake, johon piti kirjoittaa henkilö- ja kotipaikkatiedot sekä matkanpää. Myös lippu oli ostettava, ellei sitä vielä ollut hankittu. Pankista piti lunastaa vielä maihinnousuraha, jonka kuittia vastaan summa saatiin takaisin tulosatamassa. Näin Amerikan viranomaiset varmistivat, että siirtolainen pystyi elättämään itsestään vaikkei heti saisi työpaikkaa. Vuoden 1903 jälkeen järjestettiin myös lääkärintarkistuksia. Vuonna 1902 SHO rakennutti rautatieaseman lähelle siirtolaishotellin, johon mahtui n. 300 henkeä. Samalla tontilla sijaitsi sekä siirtolaiskonttori että pankki. Pakollisten matkaselvitysten jälkeen aikaa kulutettiin lukemalla lehtiä, seurustelemalla, pelaamalla korttia ja syömällä eväitä. Useimmiten vesille lähdettiin jo seuraavan päivän iltana. Joskus laivaa odoteltiin useita päiviä. Silloin siirtolaiset saattoivat tanssia Hangon suurilla rantakallioilla. Yhä vieläkin näitä sileitä kiviä kutsutaan siirtolaiskallioiksi. Evert Eskelisen tiedot löytyvät matkustajaluettelosta. Hän lähtee Hangosta New Yorkiin 30.05.1903. Evert on vasta kahdeksantoista vuotias, kun hän matkustaa Regulus -merkkisen laivan kyydissä Suomesta Hulliin. Liverpoolista matka jatkuu 6.6.1903 Etrurialla New Yorkiin. Koko matka on maksanut Evertille 202 silloista Suomen markkaa.

Samalla matkalla hänen kanssaan matkustaa kaksikymmentäneljä vuotias Johan Hirvi Kivennavalta. Evert ja Johan saapuvat Ellis Islandille New Yorkiin 13.6. Evert Eskelistä on vastaanottamassa, ystäväksi merkitty, Ero Kmutlile. Molempien nuorten matkan määränpääksi on merkitty Clifford Wisconsin. Sieltä Evert jatkoi matkaansa, Forest Countryyn, Laona Towniin, myös Wisconsin osavaltio. Cliffordin ja Laona townin välinen matkaero on noin 120 kilometriä. Tuohon aikaan Laona oli villi ja hieman sekava kaupunki. Metsureita ja savottajätkiä näkyi kaikkialla. Kesät 1905 ja 1906 olivat harvinaisen kuumia. Metsäpalot olivat sen mukaisia. Työläisjätkät tulivat etupäässä keskilännestä, ja loput ulkomailta, kuten Ruotsista, Norjasta, Puolasta ja Venäjältä. Laona Townissa pääsee kurkistamaan tuohon ajan jaksoon, sillä sieltä löytyy museo. (www.laonahistory.com)

Evertin tiedot Laonan väestölaskennan sivulta vuodelta 1905.

Name: Evert Eskeliner

Residence Place: Laona, Forest, Wisconsin

Age (Original): 19y

Birth Year (Estimated): Abt 1886

Birthplace: Finland

Relationship to Head of Household (Original Language): Boarder

Race: White

Gender: Male

Marital Status: Single

Parent 1 Birthplace: Finland

Parent 2 Birthplace: Finland

Evert Eskelinen vietti Amerikassa arviolta viisi vuotta. Suulisen perimätiedon mukaan hän olisi työskennellyt myös kaivoksissa ja rautateillä. Ei ole ihan varmaa, milloin Evert palasi takaisin Suomeen. Varmaa on vain se, että hän palasi. Vuonna 1910 Kalliolan tuvassa ovat läsnä Erik Eskelinen, vaimo Anna, Arvid ja hänen vaimo Iida sekä Eevert. Myös neiti Riikonen on paikalla. Vuonna 1914 Arvid muuttaa Iida puolisonsa kanssa Salolan/Väliselkosen tilalle. Tilalta on näköyhteys Könösille, jonne Evertin tuona aikana vielä syntymätön Taimi tytär on tulevaisuudessa tuleva avioitumaan. Evert jää Erik isänsä ja Anna-Leena äitinsä kanssa asumaan Kalliolan kotiin. Erikillä ja Anna-Leenalla meni aikansa, kunnes he löysivät tämän kodin. Ennen Selkien Lehtoin kylää he asuivat Mönninvaarassa. Heille syntyi myös kolmas poika, joka kastettiin Eeroksi. Eeron elinkaari jäi lyhyeksi: lokakuusta 1890 maaliskuuhun 1891. Erik Eskelisen isän nimi oli Paavo Eskelinen ja äidin nimi Helena o.s. Ronkainen. Paavon elämä ajoittui vuosille 1818 – 1861. Paavon isästä tiedetään vain nimi, Erik, ja että hän oli syntynyt Enossa, ja siirtynyt sieltä Kontiolahdelle. Tämä Eskelisten sukuhaara on alunperin lähtöisin Nurmeksesta.

Menee vielä jonkin aikaa, kunnes Evert löytää mielitiettynsä. Tarina ei kerro onko mahdollisia ehdokkaita ollut tätä ennen, ja jäikö Amerikkaan kuka Evertiä kaipaamaan. Selma Kervinen on kotoisin Kuusjärveltä. Hänen puolisiskonsa Anna Helmi on muuttanut Kontiolahdelle jo vuonna 1901. Selman isä Paavo Heikki Kervinen oli leskeksi jäätyään avioitunut pian uudelleen vuonna 1890. Uusi vaimo Kristiina lyhennettynä Tiina o.s. Turunen saa miehen lisäksi kuusi alaikäistä lasta hoitaakseen. Tiina ja Paavo Kerviselle syntyy kaksi yhteistä lasta, Otto vuonna 1892 ja Selma vuonna 1894. Kervisten perheeseen kuuluvat: Aliina, Hilma, Paavo Heikki, Anna Helmi, Hilma, Karoliina sekä Otto ja Selma. Paavo Kervinen elättää perheensä suutarina Kuusjärven taajamassa. He asuvat aivan Kuusjärven kirkon, pappilan, kalmiston ja kirkkomäen tuntumassa. Muutaman vuoden kuluttua vanhemmat sisarukset muuttavat omille teilleen. Kuka Heinävedelle, kuka Joensuuhun ja Kontiolahdelle. Vuonna 1915 Selman Otto veli siirtyy asumaan Muuruvedelle. Eikä aikaakaan kun Selmakin löytää paikkansa. Hän avioituu Evert Eskelisen kanssa kesällä 1921. Saman tien hän muuttaa miniäksi Kalliolan tilalle.

Selman Tiina äiti kuolee seuraavana vuonna. Paavo Heikin maallinen vaellus päättyy vuonna 1923. Maljasalmen Kuusjärvellä asuu nykyäänkin Kervisiä, lienevätkö sukua Selmalle. Mutta Kalliolan talossa elettiin täyttä häkää. Erik ja Anna-Leena ottivat osaa talous- ja pihatöihin. Erik oli kätevä käsistään, niitä taitoja maatalossa tosiaan tarvittiin. Hän osasi tehdä reen, puutiinun, suutaroi jne. Vanha pariskunta ehtii olla läsnä jokaisen lapsenlapsensa elämässä. Erik eli vuoteen 1948 saakka ja Anna-Leena vuoteen 1945. Evert ja Selma Eskelisen yksitoista lasta vanhimmasta nuorimpaan: Kerttu s. 1922, Arvo s. 1923, Sirkka s. 1924, Taimi s. 1926, Lahja s. 1928, Unto s. 1930, Elvi s. 1931, Eine s. 1934, Niilo s. 1936, Paavo s. 1937 ja Enni s. 1939.

Tätä kirjoittaessa yllämainituista henkilöistä ovat elossa ainoastaan Lahja, Taimi ja Paavo. Evert Eskelinen hyödynsi Amerikan vuosinaan oppimaansa englannin kielen taitoa. Hän toimi tulkkina tarvittaessa ja tarpeen vaatiessa. Evertillä oli tallessa Amerikasta hankittuja vihkoja, joita lukemalla hän piti yllä englanninkielen taitoaan. Evert opetti muille englantia, ja mm. opettaja Onni Kauppisen kanssa Evert puhui mielellään amerikan murteella. Kalliolan talossa sijaitsi Heinävaaran telefooni Oy:n keskusasema. Sitä hoitivat vuorollaan talon tyttäret ja emännät. Eskelisten kodissa kävi monenlaista väkeä. Joukkoon mahtui savottajätkiä ja teatteriseurueita. Talon emäntä Selma huolehti ruoka- ja tarjoilupuolesta. Myös täällä, kuten Puustisilla, kokoustettiin sekä aatteen nimissä että ilman.

Evert oli sosiaalinen ja aktiivinen toimija. Hän oli luottamusmiehenä useassa lautakunnassa. Evert saattoi viipyä kirkolla luottamustoimiensa tiimoilta jopa kaksi kuukautta yhteen menoon. Kalliolan vanha isäntä Erik oli enemmän kuin tarpeen. Selma emäntä kasvatti lapsensa lujalla kädellä. Hän oli vahva ihminen, joka piti kuria ja järjestystä yllä. Selma oli se, joka nuhteli lapsia, mikäli siihen oli aihetta, ja palautti kaaoksen keskelle järjestyksen. Evert Eskelinen ei lapsiansa mistään moittinut. Vanha isäntä Erik ja emäntä Selma pitivät huolen, että pyhäaamuisin pysyttiin kotona ja hiljennyttiin sanan äärelle. Erik oli ahkera raamatun lukija. Ja kova kalamies. Vielä 90- vuotiaana hän ”karkasi” vesille.

Tämä matka alkaa olla lopuillaan. Kertomus ei missään nimessä pääty, se jatkuu seuraavalta sukupolvelta seuraavalle. Tädeillä ja sedillä on lapsia, serkkuja löytyy molemmin puolin, ja heillä lapsia, ja heillä ja heillä. Niin hauskaa kuin jälkipolviin tutustuminen olisikin, se tuskin on käytännössä mahdollista, niin että kaikki olisivat saman katon alla. Matka menneiden jäljille ei vaadi yhteistä aikaa. Se vaatii ainoastaan aikaa. Edesmenneitä voi muistella eri tavoin, vaikka paikkavisiitein. Jollei lento Laona Towniin innosta, piipahtaa itärajan toisella puolella, vainouhrien muistopaikoilla. Pyhäselkään pääsee vaivattomasti, bussilla, autolla tai pyörällä, riippuen toki mistä päin matkaan lähtee. Pyhäselän pyrähdykseen voi yhdistää Kalliojärven kierroksen. Samalla voi tehdä katsauksen esi-isien synnyinsijoille. Sama pätee Selkien kylään ja sen hulppeisiin vaaramaisemiin. Selkieltä on miltei suora, joskin kuoppainen tie Kiihtelysvaaraan. Uskalin Vihtakoskelle kalaan! Oiva pysähtymisen ja hiljentymisen paikka löytyy Kuusjärveltä. Kirkko. Elämä on matka.

Lähteet:

Kirjat:

Eronen Matias, Eroset, Sukuseura Eronen, 2001.

Hirvonen Tauno; Selkien kulttuuriyhdistys, Selkie kulttuurikylä, 2004.

Lahti-Argutina Eila, Olimme joukko vieras vaan, Vammalan kirjapaino Oy, Vammala, 2001.

Pohjois-Karjalan Puustisia

Internet:

Digiarkisto/Henkikirjat

Joensuun kaupungin puhelinluettelo 1938 – DigiKoivikko

List or manifest of Alien Passengers for the U.S. immigration officer at port arrival (by

Kaisa Fransson and Johanna Nikonen)

Results from Historical Records

State of Wisconsin, Forest Country, Town of Laona

Siirtolaisuusinstituutti

Sukuhistoria/Kirkonkirjat

Vanhat kartat

Wikipedia

Muut lähteet:

Muistiinpanot

Suulliset lähteet

Karjalasta Savon kautta Pohjois-Karjalaan

Menossa oleva DNA-tutkimus näyttää vahvistavan aiempia olettamia Pohjois-Karjalan Puustisten alkujuurista.

Tutkija Ari Kolehmaisen alustavien arvioiden mukaan isälinjaiset DNA-testit kertovat suvun varhaisten juurten olevan Karjalassa, mutta sukunimenä Puustinen on tullut käyttöön vasta Savossa, minne varhaiset esi-isät muuttivat ennen sukunimen syntyä.

Sukunimen synty tarkentunee muun muassa asiakirja-aineistojen pohjalta.

Kolehmaisen mukaan itäinen sukunimistö on syntyisin 1200-1300-luvulta, mutta uusia sukunimiä syntyi vielä 1500-luvulla ja lisänimien kautta sen jälkeenkin.

Nyt tehdyt DNA-testit osoittavat kolmen Savon sukuhaaran ja Hammaslahden Puustisten olevan samaa isälinjaa, mutta yhteinen esi-isä saattaa mennä kirkonkirjatietoja varhaisempaan aikaan.

Kolehmainen pitää myös todennäköisenä, että useammankin muun suvun kuin Puustisten yhteinen kantaisä on voinut elää Karjalassa joskus 700-800-luvulla. Sitten noin 1000-1100-luvulla Savoon siirtyneen alaryhmän jälkeläisiä voi löytyä hyvinkin monesta eri suvusta.

DNA-tulosten perusteella tehtävät johtopäätökset tarkentuvat tuonnempana. Lisävalaistusta kokonaisuuteen saadaan, jos myös 1800-luvun alussa Pohjois-Karjalaan muuttaneen Staffan Puustisen sukuhaara innostuu testeistä.

Uutta tietoa geenitestien antamista johtopäätöksistä on odotettavissa syksyllä.

Laatokan rantamilta tullaan?

Toteutettujen geenitestien perusteella Pohjois-Karjalan Puustisten ja Savon Puustisten (Puutosmäen Puustiset) yhteinen perimä on ilmeinen.

Geenijälki näyttäisi johtavan yhteisille asuinsijoille Laatokan rantamille 1300-/1400-luvuille, mistä sukua on mahdollisesti kulkeutunut entisen mahtipitäjän Säämingin alueelle.

Lisää tietoa geenitutkimuksesta saadaan todennäköisesti talven aikana.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vaikka suku vaikuttaa karjalaiselta, sen nimi voisi viitata muinaisvenäjän autiotilaa tarkoittavaan termiin. Ehkä tähänkin saadaan tuonnempana lisää selvyyttä.